Helsingin Sanomien Sunnuntailiitteessä 20. elokuuta Hannu Sokala kertoo Microsoftin uudesta "tietokoneohjelmasta" Windows 95. Artikkelin otsikointi ja kuva olivat aiheeseen sopivia, mutta itse artikkelin täydellinen kritiikittömyys on tyrmistyttävää, vaikka kyseessä saattaa olla - kuten artikkelikin antoi ymmärtää - maailmanhistorian merkittävin ohjelmistouutuus. Mitään merkittävää uutta itse ohjelmistossa ei ole, mutta sen seurannaisvaikutukset saattavat olla ennennäkemättömiä.
Artikkelia ei oltu ainoastaan kirjoitettu Microsoftin näkökulmasta, vaan vieläpä vähäteltiin maailmalla esiintynyttä kohua Microsoftin tavasta käyttää määräävää markkina-asemaansa. Ovatko kilpailijoiden, käyttäjien, viranomaisten ja puolueettomien asiantuntijoiden valitukset ja kritiikki todellakin aiheettomia?
Kehittyneemmistä käyttöliitymistä artikkelissa mainitaan vain IBM:n OS/2. Sen sijaan sanallakaan ei mainita Apple Computerin Macintosh-laitteissa käytettyä Mac OS:ää, joka on ollut esikuvana Microsoftin Windowsille koko sen historian ajan. Tunnetusti Microsoftin tavoitteena on ollut tehdä Windows 95:stä "more macintosh than Macintosh".
Microsoft on suuri ja edelleen nopeasti kasvava yritys, jonka valmistamaa käyttöjärjestelmää MS-DOS käytetään noin 80%:ssa maailman tietokoneita. Lähes kaikissa tietokoneissa käytetään joitain sen ohjelmia. Microsoftilla on käytännön monopoli käyttöjärjestelmiin ja tämä suo sille mahdollisuuden tehdä muista ohjelmistaan hyvin yhteensopivia käyttöjärjestelmän kanssa. Edelleen tästä seuraa, että käyttäjät mielellään ostavat Microsoftin ohjelmia yhä enemmän ja enemmän. Yksi kerrallaan muut valmistajat kuihtuvat.
Kauhukuva tästä kehityksestä on yhden yrityksen maailma. Kaikki käyttävät yhden yrityksen tuotteita ja kilpailun puuttuessa ovat täysin tämän yrityksen hinnoittelun armoilla. Kilpailun puuttuessa myös tuotekehitys hidastuu, jopa pysähtyy.
Microsoft pyrkii vieläpä hallitsemaan tietokoneverkkoja ja maksuliikennettä verkoissa. Jos visioidaan muutama vuosi eteenpäin - aikaan, jossa televisio-ohjelmat, puhelut ja tietokoneet käyttävät kaikki samaa tietoverkkoa, niin ei ole vaikea nähdä maailmaa, jossa yksi yritys hallitsee kaikkea - isoveli on syntynyt.
Tätä ajatuskuviota voi kutsua vainoharhaisuudeksi, mutta toistaiseksi kehitys on noudattanut kuviota. Vasta viimeaikoina on Yhdysvaltojen viranomaisten taholta Microsoftin toimia rajoitettu.
Tietokoneet koskettavat nykyään meitä kaikkia, ja tulevaisuudessa niillä on yhä tärkeämpi osa kaikessa mitä teemme. Puhelimet, televisiot, tietokoneet, faxit, pelit, viihde-elektroniikka ja kaikenlainen tietoliikenne integroituu vähitellen erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Vielä tärkeämpää kuin suomalaisten monopolien purkaminen on varmistaa, että maailmanlaajuista monopoliasemaa ei pääse syntymään alueella, josta koko nyky-yhteiskunta on riippuvainen.
Jokainen voi vaihtaa Coca-Colan seuraavana päivänä Pepsiin tai Hartwallin Jaffaan. Tietokoneen, puhelinyhtiön, pankin ja TV-verkon vaihtaminen ei onnistu yhtä helposti - varsinkaan jos vaihtoehtoja ei ole, siksi on tärkeää ylläpitää tilannetta, jossa on useita kilpailevia palveluja tarjoavia yrityksiä. Siitä seuraa palvelujen parantuminen ja hintojen lasku, kuten olemme matkapuhelinpelissä nähneet.
Toivon Windows 95:lle menestystä, sillä se antaa käyttäjilleen enemmän vapautta ja on ympäristönä tuottavampi kuin edeltäjänsä. Mutta samalla toivon IBM:n OS/2:n ja Apple Computerin Mac OS:n valtaavan lisää alaa, jotta isoveljeä ei syntyisi ja saisimme nauttia maailman monimuotoisuudesta myös tällä sektorilla. Helsingin Sanomienkin soisi edistävän tämän suuntaista kehitystä.
Teksti on julkaistu aikaisemmin Helsingin Sanomien mielipidesivulla elokuussa 1995.
Please, send any comments to Severi@mad.fi