On vaikea ymmärtää itseään. Miksi teen asioita, joita teen? Ja miksi en tee jotain? Miksi haluan jotain ja jotain en? Miksi arvostan jotain ja jotain en?
Miksi menin naimisiin juuri Sarin kanssa? Miksi ostan jälleen uuden moottoripyörän? Miksi haluan erota joukosta? Miksi en osaa levätä? Miksi mielummin kirjoitan kuin puhun? Miksi juon viiniä liian usein? Miksi pelkään poliisia, mutta en presidenttiä? Miksi ajattelen asioita, joista muut eivät halua edes kuulla?
On helppo kuvitella mistä kaikki johtuu, mutta johtuuko sittenkään? SYK on paikka, joka varmasti vaikutti. Sykin vahva imago jakaa edelleen ihmiset kahteen leiriin. Vältän tietoisesti keskustelua koulusta, paitsi vanhojen koulukavereiden kanssa. Liian usein olen törmännyt "sykkiläisiin", jotka luulevat, että hän ja minä olemme muiden yläpuolella - eri kastia. Se on roskaa, sillä vain sattumalta ja rimaa hipoen pääsin Sykkiin poikakiintiössä. Ensirakkauteni ja luokkalaiseni Tuula ei päässyt vaikka hänellä oli täsmälleen sama keskiarvo.
Koulun maailma on usein epäoikeudenmukainen. Kun englannintunnilla en muistanut mikä pipo on englanniksi, lausuin hienosti "paipou". Sain kuulla siitä vuosia luokkatovereiltani. Englannista kirjoitin laudaturin ja nykyään käyn kirjeenvaihtoa ja luen ammattilehtiä englanniksi päivittäin.
Elämässäni en ole polttanut ainoatakaan tupakkaa. Siitä huolimatta sain itkien olla voimistelunopettajan puhuteltavana tupakan hajuisista käsistäni. Pyysin jopa äitiäni vakuuttamaan , että isäni on ketjupolttaja. Sittemmin olen polttanut kolme isoa sikaria lasteni syntymien tahdissa ja yhden pienen arkkitehtikilpailuvoiton kunniaksi.
Pinnasin vain yhdeltä ainoalta tunnilta koko SYK:n aikana. Sinä päivänä pukeuduimme koko luokka-aste gangstereiksi ja juhlimme. Jotkut kokeilivat alkoholiakin. Pinnasin ensimmäiseltä tunnilta, koska minun piti ostaa paukkuja leikkipyssyyni. Biologianopettaja kanteli ja sain jälki-istuntoa. Edelleen olen lähes hysteerisen tunnollinen kaikkien aikataulujen suhteen.
Lukion toisella ruotsinopettaja uhkasi minua ehdoilla, koska olin saanut kolmesta aineesta viitosen, koenumeroni olivat seiskaa ja kahdeksikkoa. Hän heltyi antamaan minulle viitosen, mutta lupasi lähettää aineeni iinä ylioppilaslautakuntaan. Kyynel valui silmästäni, mutta en voinut silloin kertoa, että aineet epäonnistuivat koska olin ollut jokaisella kirjoituskerralla alkoholin vaikutuksen alaisena. Ensimäisellä kerralla olimme luokkakaverini kanssa päättäneet juoda pullon väkevää viiniä koulupäivän aikana - sen jälkeen hyväksyttiin mieheksi. Seuraavat ainekirjoitukset olivat Vappuaattona ja 18-vuotissyntymäpäivääni seuraavana aamuna. Ruotsista kirjoitin magnan, vaikka aineeni ja rakenteeni olivat virheettömiä. Toki opettaja löysi niistäkin virheitä - sensorit eivät. Nykyään koen ruotsin puhumisen ja kirjoittamisen epämiellyttäväksi, vaikka se on helppoa.
En tiedä herkistyinkö oikeudenmukaisuudelle kokemani epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, vai olinko sitä kenties jo aikaisemmin. Elämässä toki kohtaa vääryyttä, mutta vain koulussa ja kotona sen kanssa on pakko elää päivästä ja vuodesta toiseen, kunnes on vapaa päättämään omasta elämästään. 15 vuoden aikana suomalaisessa ja kansainvälisessä liike-elämässä omien yritysten johdossa en ole kohdannut varsinaista epäoikeudenmukaisuutta. Joskus joku on yrittänyt pettää tai huiputtaa, mutta se ei ole epäoikeudenmukaisuutta, se on vain ikävä osa peliä, johon osallistun vapaaehtoisesti - niin, vapaaehtoisesti.
Opin koulussa paljon. Opin kaiken, mistä olin kiinnostunut. En oppinut mitään, mistä en ollut kiinnostunut. Rehtorilta, joka opetti meille uskontoa, opin, että asioita voi sopia ja niistä voi neuvotella. Valmistelin ja pidin tunnin ikonimaalauksesta. Vastalahjaksi sain vapautuksen torstaiaamujen uskontotunneilta, joiden jälkeen minulla oli kaksi hyppytuntia. Uskontoa en oppinut. Nykyään tutkin näkymätöntä maailmaa suurella mielenkiinnolla. Uskon ilmiöihin ja todellisuuksiin, joista vain harvan kanssa voi järkevästi keskustella.
Yläasteella sain ainekirjoituksista viitosia ja kuutosia. Jatkoin lukiossa samalla, opettajan rajoja koettelevalla tyylillä ja numeroni nousi suoraan yhdeksikköön - opettaja sattui vaihtumaan. Nykyään kirjoitan mielelläni ja työkseni jopa paljon. Ja kirjakin on valmistumassa.
Yläasteella kohtasin elämäni välineen -tietokoneen. Radio Shack TRS-80 oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ainakin kaksi vuotta käytin kaiken vapaa-aikani ATK-luokassa, josta vahtimestari hääti meidät ulos illalla sulkiessaan koulun. Kotona jatkoin sängyssä ohjelmointia ruutupaperille niin myöhään kuin suinkin pysyin valveilla. Ohjelmointi oli minulle huume. Venäjän kirjoitukset menivät täysin poskelleen, mutta se oli epäolennaista, sillä olin edellisenä yönä valvonut aamuneljään kolmiulotteisen mallin projisoimista käsittelevän algoritmin kanssa. Se oli hyvä algoritmi. Vain puolitoista vuotta myöhemmin minulla oli kahden muun sykkiläisen kanssa yhteinen ATK-alan yritys. Edelleen olen ATK-alalla arkkitehdin koulutuksestani huolimatta.
Lukioaikoina opin pitämään urheilusta. Pituudestani oli hyötyä lentopallossa, eikä kukaan muukaan ollut harrastanut sitä aikaisemmin. Viimeisten vuosien hyppytunteja kulutin punttisalilla lähinnä ilmavoimien ja rannikkojääkärien pääsykokeet mielessäni. Nykyään pelaan vesipalloa I divisioonassa.
Eniten SYK on vaikuttanut arvomaailmaani. Lapsuuteni maailmassa ei ollut titteleitä, joten vasta lukiossa minulle vähitellen aukeni keitä luokkatoverini olivat - mitä heidän isänsä tekivät tai omistivat. Silloinkaan en ymmärtänyt, että se oli jotenkin poikkeuksellista. Aikaisemmin he olivat minulle vain luokkakavereita, osa parempia ja osa huonompia kavereita. En tiedä milloin he huomasivat, että ostin kouluvaatteeni opintolainalla. Myöhemmin yrittäjävuosinani olen ymmärtänyt, että sieltä olisi voinut löytää valmiiksi varakkaan puolison. Hyödyllisten suhteiden luomista ja hyväksikäyttöä minulle ei Sykissä opetettu, enkä osaa sitä vieläkään. Epäilemättä mahdollisuudet olisivat olleet mitä parhaimmat.
Oma isäni on asunnoton alkoholisti - virallisesti sairaseläkkeellä oleva kuvanveistäjä. Äitini on taidemaalari. Juoksevan veden sain vasta kun opiskelun aloitettuani muutin pois kotoa. Siihen asti minusta oli normaalia käydä istumassa puuceessä Tamminiemen ja Mäntyniemen välimaastossa. Tosin joskus nuoruuden laiskuudessa tuli kuseskeltua suoraan ulos ikkunasta, sillä vessa oli ulkona kallion päällä.
Abivuonna pidin meillä paljon juhlia, sillä yksinhuoltaja äitini oli kolme kuukautta Italiassa maalaamassa. Vieraat olivat luokkakavereitani ja muita sykkiläisiä. Juhlat sujuivat kommelluksitta, vain oksennusta oli joka kerta liikaa. Jotkut harvinaisemmat vieraat saattoivat ymmärtää liberaalin vapauden myös väärin.
Vasta yo-juhlissa aloin todella ymmärtää eroani muihin. Kun minä sain lahjoja sukulaisiltani muutamien tuhansien markkojen arvosta, saattoivat luokkatoverini saada autoja, osakenippuja ja ennakkoperintöjä. Tajusin varsin konkreettisesti, että minä en tulisi elämässäni saamaan mitään ilmaiseksi. Kun muut lukivat pääsykokeisiin ja rentoutuivat, minä menin heti kirjoitusten jälkeen töihin. Siitä asti olen tehnyt töitä lähes tauotta.
Viime vuosina olen yrittänyt yhä enemmän päästä irti SYK:n mieleeni juurruttamasta materiaalisesta arvomaailmasta. Yritän olla vihreä, ostaa vähemmän, saastuttaa vähemmän, haluta vähemmän, keskittyä perheeseen, itseni kehittämiseen ja henkisiin arvoihin. Mutta se on vaikeaa, kun luokkatoverit ympärilläni toimivat ainoina todellisina vertailukohtinani. Onko minulla enemmän ja parempaa? Olenko onnellisempi? Onhan minun todistettava, että Suomi on tasa-arvoinen maa, että itsensä työllistäminen on yhtä kannattavaa kuin palkkatyö.
Tärkein koulun opeista on sosiaalinen oppi. Koulussa oppii toimimaan muiden ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Koulussa saa myös ystäviä.
Rakkain ja läheisin kouluystävistäni kuoli auto-onnettomuudessa vain muutaman vuoden koulun päättymisen jälkeen. Toinen läheisimmistä on alkoholisoitunut ja löytänyt hyväksyvämmän ystäväpiiriin lähikapakasta. Kolmas petti minua tyttöystäväni kanssa. Muut ovat koulutuksen mukaisissa uraputkissa Nokialla, pankeissa, lääkäreinä ja muissa akateemisissa ammateissa. Jokunen ei vielä ole löytänyt uraputken päätä. Toistakymmentä sykkiläistä kuuluu edelleen ystäväpiiriini, jonka kanssa urheilen, leikin ja ryyppään lähes säännöllisesti. UKK on voimissaan.
Lisäksi olen löytänyt muutaman uuden todella hyvän ystävän työn kautta. Vuosien varrella ystävät erottuvat pelkistä koulukavereista kuin jyvät akanoista. Myös Sykkiä edeltäneet lapsuuden ystävyyssuhteet ovat jälleen vahvistuneet koulun loputtua.
En oikeastaan tiedä, miksi koulujärjestelmä on sellainen kuin se on. En tiedä miksi lapset pakotetaan yhteen? Miksi heille annetaan tietoa, jota he eivät vielä halua? Miksi heidän on pakko kestää opettajien ja toistensa tyranniaa?
Miksi emme saa elää vapaina? Etsiä itse omat opettajamme? Miksi lapsi ei saa opiskella sitä mikä häntä kiinnostaa? Miksi oppi annetaan eikä sitä saa itse löytää? Miksi me suostumme elämään tässä laitosten maailmassa? Pyörittämään koneistoa, joka jauhaa tyhjää?
Minä en ole ratas.
Teksti on julkaistu aikaisemmin rehtori Vesa Nikusen juhlakirjassa "Muutos ja pysyvyys" 1997. ISBN 952-90-9346-2
Please, send any comments to Severi@mad.fi