Tietotekniikka muuttaa maailmaa ja muuttuu nopeasti. Ihmisten organisaatiot pysyvät hädin tuskin perässä. Hidaste kehitykselle ei olekaan tekniikka tai sen keskeneräisyys, johon usein vedotaan, vaan ihmisten omaksumis- ja muuntumiskyvyn rajallisuus ja hitaus. Usein törmätään jopa niin kutsuttuun muutosvastarintaan, kun uhkaava muutos tuntuu sen kohteista jo suorastaan väkivaltaisesta. Tämä kaikki korostuu erityisesti rakennusalalla, jossa projektit ja traditiot ovat pitkiä. Työ rakennusalalla on myös ollut käsityövaltaista – olipa sitten muurari tai arkkitehti – mikä osaltaan on saanut tietotekniikan tulemisen tuntumaan pelottavalta.
Vanhanaikaisessa suunnitteluprosessissa edettiin vaiheittain ja tarvittaessa palattiin edelliseen vaiheeseen. Muutoksia tuli ja piirustuksia päivitettiin tarpeen mukaan. Uudet versiot piirustuksista lähettiin taas uudestaan eteenpäin. Monia muutoksia ja päätöksiä tehtiin vasta rakennusvaiheessa kun jotain, mitä kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, tuli eteen. Nykyiset organisaatiorakenteet ja yhteistyömallit ovat vuosien saatossa hioutuneet tähän toimintatapaan.
Tietomallien kanssa eletään vielä osin tässä samassa maailmassa. Tiettyyn vaiheeseen päästyään arkkitehti antaa tietomallin kustannuslaskijalle, rakenneinsinöörille ja LVIS-insinööreille, kenties myös esimerkiksi myyntiorganisaatiolle, joka alkaa kauppaamaan tiloja. Aikansa puuhattuaan insinöörit palauttavat omat mallinsa ja teknisesti taitava arkkitehti (pääsuunnittelija) yhdistää kaikki mallit yhteen. Tietoteknisesti vähemmän taitava arkkitehti tekee muulla tavalla tarvittavat muutokset omaan tietomalliinsa.
Tässä työskentelytavassa ei ole mitään eroa vanhaan – paitsi dokumenttien kolmiulotteisuus ja muu mahdollinen tietosisältö. Edelleen tiedostoja menee ympäriinsä ja kaikilla on niistä kopioita, kullakin hieman erilainen versio. Suunnitelmia palautetaan ja muutoksia tehdään. Samasta suunnitelmasta on monta erilaista versiota – monta totuutta.
Prosessi on kuitenkin muuttumassa. Se muuttuu, koska tuleva prosessi on tehokkaampi ja tuottaa paremman tuloksen. Se muuttuu hitaasti, koska me ihmiset, emme ole valmiita, me emme osaa toimia uudessa prosessissa. Meillä ei ole hioutuneita käytäntöjä, sopimusmalleja tai vastauksia vastuukysymyksiin.
Jo nyt esimerkiksi ArchiCADin tiimityö mahdollistaa usean suunnittelijan samanaikaisen suunnittelun arkkitehtitoimiston sisällä. Teoriassa tekniikka toimii myös toimiston ulkopuolelle, mutta käytännössä internet on vielä liian hidas siirtelemään suuria malleja edestakaisin. Myös eri suunnitteluohjelmistojen keskinäinen yhteensopivuus on vakava rajoite – ei insinööriä kiinnosta liittyä arkkitehdin malliin, jos hänen pitää samalla luopua omista työkaluistaan.
Tekniikka kehittyy jatkuvasti myös tällä osa-alueella ja pian myös insinöörisuunnittelijat pääsevät kiinni samaan malliin, jota arkkitehdit muokkaavat. Tämä luo arkkitehtien ja insinöörien väliseen yhteistyöhön aivan uuden haasteen ja ennen kaikkea mahdollisuuden. Voin aistia lukijoiden kauhistuksen. Monessa tapauksessa se lieneekin kauheaa ja yhteistyö lopetetaan ensimmäiseen epäonnistuneeseen kokeiluun – tulipahan todistettua. Sopivan ennakkoluulottomalla joukolla päästään kuitenkin harjoittelemaan suunnittelua ryhmätyönä, jossa eri alojen suunnittelijat toimivat saumattomassa yhteistyössä – paino sauma-sanan todellisella merkityksellä.
Eikö lopputulos on kauniimpi kun kaikki osaaminen on suunnittelun aikana käytettävissä? Kun rakenteet, talotekniikka, ekologia ja estetiikka saadaan optimoitua vuorovaikutuksessa arkkitehdin kanssa, kun energialaskuri näyttää rakennuksen kulutuksen elinkaaren aikana?
En usko, että nykyiset organisaatiot pystyvät vastaamaan tähän haasteeseen. Erillisillä organisaatioilla on aina kaikilla oma intressinsä. Arkkitehdilla on oma visionsa, johon rakennesuunnittelija yrittää sopeutua, ja LVI-suunnittelija haluaa optimoida oman osuutensa mahdollisimman rationaalisesti. Näiden osapuolien intressit korreloivat vain osittain toistensa kanssa. Jokin innovatiivinen ratkaisu saattaisi vaatia yhdeltä osapuolelta kohtuutonta työmäärää, vaikka lopputulos kenties palvelisikin loppukäyttäjää paremmin.
Nyt tarvitaan organisaatiomalleja, joissa rakentamisen koko osaaminen löytyy samasta ja samaan hiileen puhaltavasta organisaatiosta. Kun tällainen organisaatio käyttää yhteistä mallipalvelinta ja suunnittelijat ovat mielellään puhe-etäisyydellä toisistaan, niin saadaan suunnittelun ennennäkemätöntä laatua, nopeutta ja joustavuutta eli innovatiivisuutta – katteista pihistämättä.
Suomessa ensimmäiset uudenlaiset toimijat, joko itsenäisinä toimijoina tai suurempien organisaatioiden sisällä, ovat jo sovittelemassa jalkojaan lähtökuoppiin. Millainen malli osoittautuu kilpailukykyisimmäksi jää vielä nähtäväksi, mutta nykyinen toimintatapa se ei ole. Miten sinä olet valmistautunut muutokseen?
Teksti on kirjoitettu alunperin kolumniksi Etelä-Korealaiseen rakennuslehteen. Sittemmin se on julkaistu ArchiMAD-lehdessä 2/2009 ja Arkkitehtiuutisissa 1/2009.
Please, send any comments to Severi@mad.fi