Severi Virolainen
2001-09-14

Kuka on syyllinen?

Isällä ja äidillä oli kolme lasta. Isä söi hyvintoimeentulevana ravintoloissa, piti hauskaa ja nautti elämästään — usein äidin kanssa. He olivat jopa hiukan lihavia. Lasten ruokinnasta he eivät välittäneet, saivat syödä koulussa (jos sinne pääsivät tai menivät) tai mitä löysivät tai saivat varastetuksi.

Yksi lapsista oli langanlaiha ja nälkiintynyt. Kouluterveydenhoitaja oli huomauttanut asiasta useaan otteeseen. Toinen lapsista mielenvikainen, hänen käyttäytymistäään oli välillä vaikea ennakoida. Kolmas taas yritti selviytyä kapinoimalla.

Isä jä äiti olivat tiukkoja rauhastaan, etenkin isä. Auta armias, jos joku lapsista häiritsi isän televisioiltaa. Silloin syyllinen sai sellaisen läksytyksen, ettei kävellyt muutamaan päivään ja oli mustelmilla pitkään. Äiti ei asiaan puuttunut, nyökytteli vain päätään. Lasten tuli pysyä hiljaa ja kiltisti omissa huoneissaan.

Eräänä aamuna isä heräsi äkillisesti tuntiessaan kovan kivun silmässään. Äiti oli kauhuissaan! Joku lapsista oli tökännyt sukkapuikon isän silmään.

Mutta kumpikaan ei tiennyt kuka lapsista se oli.

Kuka on syyllinen?


Teksti on vastine Lauri Gröhnin kirjoitukseen Tulevaisuudentutkimusseuran postituslistalla New Yorkin World Trade Centerin terrori-iskuun liittyen.

This page has " . $osumat[1] . " hits after " . $osumat[2] . "

Updated " . $osumat[3]; ?>


Please, send any comments to Severi@mad.fi